torstai 10. lokakuuta 2013

Pentu suunnitelmia.

Meille on tulossa pentuja. Ensimmäinen laskettuaika on Lokakuun lopussa <3 Näyttäisi sille että 3 naarasta on tiineenä eli kaikki suunitelmat toteutumassa. Jäämme innolla odottamaan tulevaa <3
Suunnitelmat löytyvät: http://www.rotcatcattery.net/pennut.php

perjantai 4. lokakuuta 2013

RotCat Chibbo

Poika on siirtynyt kastraatti kerhoon ansaitulle eläkkeelle =)
Suuri kiitos Ciben siotuskodille mahtavasta yhteistyöstä <3 Cibeä tulemme kuitenkin näkemään näyttelyissä jonkin verran.

Cibe lähtee ensiviikon alusta takaisin siotuskodilleen ja siirtyy heidän omistukseen. Cibe sai eilen vieraita. Hänen oman poikansa <3

Kuvissa ylinpänä on Ciben äiti keskellä, Ciben poika Cepi ja alinpana poika itse <3 Sivusta kurkkii Cibe viimeisin tyttöystävä Juli, joka on tukevasti tiineenä <3