maanantai 23. helmikuuta 2015

M pentujen kuulumisia.

Mihin tämä aika oikein häviää? Juurihan Mauno ja Möttönen vasta syntyi. Nyt ovat jo hetken olleet uusissa kodeissaan, 

Mauno & Möttönen

Kauheasti on jäänyt kertomatta. Kaikki ei ole mennyt niinkun suunitelmissa.

Itse sain reippaan flunssakierteen joka on rajoittanu pikkaisen jaksamista ja siihen päälle ensimmäistä kertaa meillä myös pennut sairastuivat. Pojat saivat jonkinasteen mahaflunssan =( Mauno tokeni flunssasta nopeasti mutta Möttösenkanssa on tehty töitä. Möttönen tokeni (tai niin aineki luultiin) ja pääsi muuttamaan. Muutama päivä menikin hyvin uudessakodissa kunnes taas alkoi pahoinvointi. Möttönen on käynyt jo 5 eläinlääkärin pakeella ja kukaan ei vikaa pojasta ole löytänyt. No Möttösen tutkimista jatketaan edelleen (Tällähetkellä epäillään munuais tulehdusta). Onneksi pojalla taas hyvä jakso menossa ja toivottavasti se mikä ikinä onkaan on jo selätetty <3 Onneksi möttösellä on mahti koti <3<3<3<3 Suuri kiitos tätäkin kautta Möttösen palvelijoille super hoidosta <3 

Iloisenpiin asioihin. Molemmilla pojilla kotiutuminen mennyt taas mahtavasti <3 Pojat meni jo entuudestaan tuttuihin paikkoihin. Möttösen kaverina on meidän J pentueesta Koistinen sekä musta upea maatiasiherra ja Maunon kaverina on myös J pentueesta Jeccu sekä Kirsi Kristolalta tyttö cooni =)

Maunon toinen elinkumppani. Hetki meni että rinsessa hyväksy pojan mutta poika todennu et eri hyvä peti tytön hännästä saatu <3 Kuva Mira

Mauno het tutkimassa että mitä uudessakodissa on tarjolla =D Jeccu mukana syöpöttelemässä <3 Kuva Mira



Koistinen isuki sylissä päikkäreillä <3 Kuva Niina

Ensimmäistä iltaa Möttönen uudessakodissa ja kaikki pojat jollaitapaa jo samassa kuvassa <3 Kuva Niina 

Möttönen ensihetkiä uudessakodissa tutkimassa ja Koitinen perässä <3  Kuva Niina
Pakko lisätä nämäkin kuvat möttösestä jotka juuri tuli Niinalta <3 Tämä on niin hauska kuva kun Koistisesta näkyy vain etutassu ja Möttiksestä peppu. Pojilla hauskaa <3 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti